Espanja: Nerjaan!

Nerjaan

Maasta maahan ja maassa maan tavalla.. saarelt saaree mä sukellan pinnan alla..

Espanjaan. Tai, Espanjassa. Reissua reissun perään. Nuorenahan pitää nähdä ja kokea, vai miten se menee.

Olen itseasiassa ensimmäistä kertaa Espanjassa. Italiassa on tullut käytyä seitsemän kertaa ja Ranskassakin viisi. Mutta nyt vasta Espanja. 

Tässä muuten maat, joissa olen käynyt: 

1. Suomi
2. Ruotsi
3. Viro
4. Norja
5. Tanska
6. Hollanti
7. Belgia
8. UK
9. Irlanti
10. Sveitsi
11. Itävalta
12. Italia
13. Ranska
14. Saksa
15. Unkari
16. Espanja
17. Croatia
18. Egypti
19. Kanada
20. USA
21. Thaimaa

Tämän reissun ideana ei ole vaellukset, vaan olen matkassa kahden parhaan ystäväni kanssa. Niin sanotulla lomalla. Hirveästi en tule kertomaan nähtävyyksistä enkä siitä miltä paikalliset kirkot näyttävät. Pikemminkin miltä paikallinen olut maistuu, ranta näyttää ja aurinko tuntuu. 

Järkkärin raahasin kyllä mukaan, mutta luulen että menen rikkinäisen iphonen kameralla tämän reissun enimmäkseen. Tai, pitäähän tytöille kunnon Instagram-kuvat saada. 

Paljon mieluummin kirjoittaisin jostain "järkevästä" ja en tekisi tästä "massan mukana menevän nuoren naisen dokausreissublogia", mutta minkäs teet. Ainakaan en liitä tähän mitään "Espanjan paras meikki"-tutorialeja. TAI "best beach workouts"-osiota.

Marijan olen tuntenut ensimmäisestä luokasta asti. Olemme kulkeneet lukuisat ala- ja ylämäet yhdessä. Ella liittyi koplaan vasta ysiluokalla: ihan hyvä suoritus tulokkaaksi ;) Rakkaimpia ystäviäni siis.

Eilen oikeastaan koko matkustuksen ajan SAS:in lounge-tilasta Ellan vanhempien asuntoon Nerjaan Marija valitti huonosta olostaan. Basic Marija joka kerta, kun jonnekin pitäisi lähteä. Tilanne eskaloitui kuitenkin aamukolmen herätykseen: Marija hytisee paikallaan, itkee ja yrittää selittää huonoa oloaan. Seuraava ohje oli soittaa 112, kun alkanut oksentelu ei helpottanut ja koko kroppa tärisi kuin luistin huonolla jäällä. Tähän myös itse heräsin, kun sänky liikkui Marijan mukana. 

Klo 3:22 puhelu lähti 112:een. Klo 3:24 saatiin joku linjan toiseen päähän, joka ymmärsi edes muutaman sanan Espanjaa. Seuraavat PUOLI TUNTIA yritimme selittää osotteiden kera, missä olemme ja mitä on sattunut. Ainoa kysymys jota meiltä kysyttiin oli ”which floor are you in?” 

Like yes, that’s the most important thing you need to know right now? How about some help please? Tämä kysyttiin lukuisia kertoja. Klo 3:54 linjan toisessa päässä sanottiin ”take a taxi, ambulance doesn’t go that far.” MITÄ?! 

Taksin tultua taksikuski minuuuuuttien ajan jankkasi meille, että jos taksiin oksentaa niin se maksaa. Ja että ymmärretäänhän me tämä nyt varmasti. NO KYLLÄ, VOIDAANKO NYT MENNÄ?? 

Lopulta ensiapuun päästyämme Marijan olo oli jo helpottanut, vaikka kuume olikin noussut yli 39 asteen. Jonkun piikin punapukuinen täti pisti Marijan peppuun ja sanoi, että kyseessä on virus. Vaikka olemme kyllä melko varmoja, että kyseessä oli ruokamyrkytys... 

Conclusion: jos meillä olisi ollut kuolemaa tekevä ystävä, häntä ei enää olisi. 

Nyt kaikki on ok. 

Tai, onnistuin tiputtamaan/kaatamaan rautaisen sängyn varpailleni eilen ennen tätä kaikkea ja nyt epäilen, että joku varpaista on murtunut. Ihan mustana koko varpaiden yläpuolella oleva osa. Mutta tää nyt on vaan pikkujuttu. Loma alkakoon!

Tänään makoilimme auringossa (vaikka kuinka sanoimme Marijalle että ehkä ei oo hyvä idea, kun kuumetta kuitenkin aika paljon ollut muutama tunti sitten...mutta minkäs teet jästille). Rusketusraitoja tänne tultiin hakemaan.

Nyt suunnitelmissa on kokeilla mahdollisimman montaa erilaista drinkkiä: sellaista mihin meillä Suomessa ei olisi ikinä varaa. 

Oikeastaan en voi sanoa "nyt", koska sellaista käsitettä emme tiedä tällä lomalla. Ainakaan Marija ei tiedä, hitto että voi naisella kestää! Tuntuu kuin olisin mies! 

Kerkesin käydä suihkussa, laittautua, pukeutua ja kirjoittaa blogitekstin: Marija ei vieläkään ole valmis. NYT lähden!

V