Tuntuu uskomattomalta
...olla taas kotona. Tai oikeastaan uskomattomalta ajatella missä juuri oltiin. Kyllä oma sänkykin tuntuu aika uskomattomalta, mutta sainkin nauttia siitä vain pari yötä. Huomenna lähden Espanjaan!
Tässä teille pelkällä tekstillä pilattu viimeinen kirjoitukseni.
Kolme viimeistä päivää, jotka menivät valoittaen auton takapenkin ja nukkumalla kaikki elämän univelat pois, oli ehkä puuduttavinta reissaamista koskaan. Edes taannoin Thaimaan pienellä lentokentällä vietetyt 32h eivät vedä vertoja näille 72 tunnille. Joista osa kyllä nukuttiin Airbnb:ssä ja leirintäalueella. Mikä huokaus kun pääsin kotiin. Mutta hei, nyt tiedän, millaisiin asentoihin saan itseni kahden koiran kanssa väännettyä nukkumaan!
(Omassa autossa meillä on normaalisti koirille häkki takakontissa. Tällä reissulla: Takakontin ollessa täynnä, koirien matkustuspaikkana toimivat meillä siis takapenkki sekä takapenkkien jalkatilat. Urho vietti keräunensa enimmäkseen jalkatiloissa, Hertta mun vieressä. Vaikka kuinka tekisi mieli pitää koiraa koko ajan turvavyössä, on se mahdotonta noin pitkillä matkoilla jos meinaa itsekin haluta liikkua ja suoristaa raajojaan. Not the safest I know, mutta ei sitä voi aina pumpulissa elääkään.)
 |
| Hertta viekussa, Urho jaloissa |
(Ensi kerralla en lähde reissuun vanhusten kanssa. Heh.) Ainoa syy miksi sanon näin tulee tässä. Kannatan melkeinpä itse enemmän sitä, että ajaa vaan suoraa putkea kotiin jos on useampi kuski. Menee vähemmän päiviä hukkaan. Ei me näinä 3 päivänä pysähdytty nimittäin mitään ihmettelemään vaan syötiin, ajettiin ja nukuttiin. Okei, ensi kerralla haluan myös telttailla ja oikeasti viettää kaiken ajan keskellä luontoa.
Pisteet Iin leirintäalueelle. Iin sillat taisi olla nimeltään tarkemmin. Todella siistiä, vieressä Iijoki sekä mielenkiintoinen puisto täynnä vielä mielenkiintoisempia taideteoksia. Juoksimme Urhon kanssa puiston ympäri illalla 7,5 kertaa, koska vuosimme(deellä vai ässällä?) energiaa yli reunojen. Oli varmaan meihin hermostumisen ainekset olemassa. Oliko? (Karin?) Sen lisäksi vielä uimme yhdessä ekaa kertaa koskaan Urhon kanssa. Hän oli todellakin hämillään, aluksi oli ehkä pieni hätä että mitä tää mun ihminen oikeen duunaa, mutta aika nopeasti Urpo tajusi, että ei ole hätää. Ihmisiä pysähtyi katsomaan meidän touhuja. Saattoi johtua myös siitä että loikin jokeen vaatteet päällä.
Mitä nyt
Kamat on purettu ja seuraavaa reissua varten alettu pakkaamaan. Hertalle täytyy käydä ottamassa matolääkekuurin viimeinen lääke ja Urhon kuuria jatkaa. Kummallakin koiralla siis oli käytössä 28 päivän sääntö loishäätöä varten. Lisätietoa siitä löytyy tästä
En voi tehdä mitään muuta kuin suositella Lofootteja kaikille kiinnostuneille. Toivottavasti olen myös siltä kuulostanut näissä teksteissä :D Kiivetkää niin monelle vuorelle kuin jaksatte ja on aikaa! Jokainen rakko jalassa ja ketutuksen tunne puolivälissä on huiputuksen arvoinen! Maisemat pysäyttävät sydämen ja saavat mielen sekä sielun lepäämään. Miten kliseeltä se kuulostaakaan.
Norjaan aion taatusti palata. Aloin jopa miettimään, että jos lähtisinkin sinne töihin talveksi... Onneksi vuoret eivät minnekään katoa! Olisipa vaan meillä vuoria. Muuten olen kyllä ihan true Suomifani.
Mielelläni jatkaisin kirjoittamista tulevista reissuistani. Siksi haluaisin kuulla, mikäli olet lukenut tekstejäni, oletko pitänyt niistä? Mitä odottaisit enemmän/vähemmän? Perinteinen ala-asteen palautekysely. Kommentoikaa alla olevaan kommenttikenttään! :)
--------------------------------------------------------------------
Olisinpa saanut kokea tämän reissun myös toisen siskoni kanssa. Toivon, että hän nautti siitä pilvenreunalta katsoen yhtä paljon kuin me. Joku päivä nautitaan niistä maisemista sieltä korkeimmalta huipulta, toistaiseksi jatkan sitä ilman sinua.
Rakkaudella siskosi, joka jatkaa liian aikaisin loppunutta seikkailuasi <3
V
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti