Norja: Matkalla.

Jo pitkään olen haaveillut siitä, että pääsisin Norjaan. Viime vuoden puolella näin Instagramissa kuvan Kvalvikan rannasta (kattokaapa vaan pari kuvaa niin ens kesänä istutte itsekin jo matkalla, jos ette vielä ole käyneet) ja päätin siltä istumalta, että tuonne haluan. 
Nyt sitten istun auton takapenkillä matkalla Vantaalta Lofooteille. Matkassa on mukana siskoni Karin, hänen aviomies Juha, minä ja minun kaksi koiraa Urho ja Hertta. Unelmani on toteutumassa ja oikeastaan minua vähän jännittääkin. Ehkä eniten se, missä vaiheessa isosiskolla menee hermot muhun. ;)
Radiossa soi "Lähdetään kauas pois, sinne mis on lämmin.." Kai se pitää paikkansa, onhan Lapissa nyt helteet.
Ensimmäisen yön vietämme eri paikoissa. Juha ja Karin Kemissä, minä ja koirat ystäväni luona Torniossa. Sitten matkamme etenee näin:
3 yötä Harstadissa
7 yötä Fredvangissa
Näistä majapaikoista teemme päiväretkiä kohteisiin joista kerron sitten. (en voi kirjoittaa niistä vielä, sillä emme vielä tiedä niitä itsekään! Se tässä onkin ehkä parasta.)

Vantaa-Kemi-Tornio-Harstad-Fredvang

Ehkä avaan vähän jotain itsestäni? Aloitan vaikka siitä, että en ole koskaan kirjoittanut blogia, vaikka monesti olen aikonut. Mielestäni tämä reissu on enemmän kuin sopiva aihe mistä kirjoittaa. Tiedä sitten kiinnostaako tämä löpinäni ketään, mutta jos luet tätä niin kiitos! Olet yksi ensimmäisistä lukijoistani ;D

Viime kesänä tein ensimmäisen Lapin vaellukseni Urho Kekkosen Kansallispuistoon. Ja rakastuin. Kai olen vaan sellaista helposti ihastuvaa tyyppiä... Se vei minut mennessään, kosketti minua syvemmin kuin moni muu asia, sai sydämeni pakahtumaan. (?!) Enkä edes toivo, että tuo olisi mies josta puhun. Sen jälkeen olenkin sitten vain halunnut takaisin (hänen luokseen...?). Ja tässä olen. Matkalla.

Mikä tekee minut onnelliseksi? Liikunta ja luonto. Tyypillisin vastaus kaikilta, jotka kirjoittavat samankaltaista blogia. Arki ilman huolta, hyvä musiikki, monta paria kenkiä, kynttilät, puhtaat lakanat. Erotun massasta varmaan sillä, että syön lihaa. Rakastan voita. Syön keskimäärin 8 pullaa juuri uunista tulleelta pelliltä. Hmm.  Kuulin että Trangialla voi tehdä kakun? Täytyykin perehtyä.

Koirani ovat Hertta 8-vuotias islanninlamaskoira ja Urho 1-vuotias lapinporokoira. Hertan sain 12-vuotiaana sopimuksella "se on sitten sinun koirasi". Minun koirana hän on pysynytkin. Viime kesänä otin Hertalle kaverin ja minulle harrastuskoiran. Aloin käymään jo melkein kaksi vuotta sitten Uudenmaan Pelastuskoiraliiton treeneissä ja ihastuin (yllätyitkö) siihenkin hommaan täysin. Nyt koulutan Urhosta pelastuskoiraa. Vahingossa hänestä on tullut agility- ja näyttelykoirakin. (Rek. Hippulan Jetfire) Urhoa ja Herttaa voi seurata heidän instagram-tilin kautta @porojaprinsessa.

Olen myös jonkin sortin amatöörikuvaaja. Olen ollut 6 kesää töissä Studio Teho-Kuvalla. Myös Juha on kuvaaja (ig: @klotsi), vähän vähemmän amatööri kuin minä. Kuvaamme kumpikin tällä reissulla todennäköisesti älyttömän paljon, mutta kuvathan kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Joten reissun edetessä: enemmän kuvia, vähemmän löpinää tästä päästä. Meillä on myös kiipeilykamat mukana, JOS vaikka eksyisimme jollekin kivalle kohteelle... ;) Tämä on siis vaellus/retkeily/kuvaus/kiipeily/koira/roadtrip/sukulointi-reissu.

Huomisen ajomatkalla kirjoitan siitä, miten valmistauduin tähän reissuun, mitä meillä on mukana ja ehkä vähän paljastan alustavista suunnitelmistakin.

Äsken pysähdyimme Jyväskylään syömään. JA eikö vain, että jos Jyväskylään ajaa, tai edes läheltä, ohi, niin on PAKKO pysähtyä Pandan tehtaanmyymälään?! Kyllä. Kaksi pussia suklaalla kuorrutettuja lakuja. Life is awesome. 

V