Norja: Sætertinden

Ensimmäinen vaellus/retki takana. 

Tähän alkuun heti pieni huomio. OG-Vaeltajat ovat sitä mieltä, että vaellusta ei voi sanoa vaellukseksi, ellei siellä olla yötä ja olla tarpeeksi pröfessiönäl. No. Suomisanakirja.fi oli tästä kuitenkin eri mieltä. Oikeastaan täysin päinvastaista mieltä. En siis ainoastaan retkeile, jos jalassani on lenkkarit eikä "vaelluskengät" (vaikka jalassani kyllä onkin aina ne vaelluskengät). Summa summarum: Olin eilen siis vaeltaja, tai miksen vaikka retkeilijäkin... Onko tämä oikeasti aihe, josta ihmiset tappelevat (?!)

  

Kuva noin puolivälistä matkaa

Karin ja Juha olivat toissapäivänä päättäneet minne eilen patikoitiin. Vinkit netistä: 5h (ei hajuaakaan tarkoitettiinko tällä /suunta), 2-3h, 15km, loistavat näköalat. No, ainoa asia joka piti paikkansa oli loistavat näköalat. Lähdimme matkaan siis oletuksilla: muutama tunti, helppo reitti. Ehkä reitti tuntui jotenkin ylitsepääsemättömältä sen takia, että olimme viimeiset 2 päivää istuneet autossa. Maisemat ylhäällä olivat u p e a t. 

’Sætertinden is a popular, and fairly easy mountain to reach’

Well, I may disagree. 

Sætertinden

Pituus Noin 6km suuntaansa, eli n. 12km reitti. 
Huipun korkeus 1095m 
Kesto Meillä meni aika minuutilleen 10h koko reittiin, mutta tahti oli hidas monine pysähdyksineen. 
Mukaan Kunnon jalkineet!! Maasto vaihtuu suosta metsään, terävistä kivistä lumeen. Energiaa. Eli kunnon syötävät. Kamera. 
Polku oli hyvin selkeä. Reitti oli myös merkitty kepeillä noin puolivälistä alkaen.



Reitti ei todellakaan ole mikään parin tunnin kävely, vaan suoritus. Huipulle lähdettiin nousemaan Sandtorgin urheilupuistosta, jalkapallokentän päädystä (portti). Me emme kuitenkaan tästä portista lähteneet vaan ihan toisesta. Hups. Löysimme kuitenkin reitille hetken päästä pienen suossa rämpimisen jälkeen.. :D Tämän jälkeen totesimme, että sinnehän läkähtyy ja kuorimme kaiken kerrospukeutumisen pois ja matkasimmekin koko loppumatkan yhdellä kerroksella, tai kerroksetta. Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta ja kiitin itseäni topin pukemisesta aamulla. 
Heti oikean reitin löydettyämme Urho, rakas pieni porokoirani, päätti kieriskellä tuoreessa lampaan ripulissa. No, kävele sitten seuraavat 9,5 haisevan koiran perässä. Pari perkelettä taisin päästää. Ihan muutaman vaan.

Metsikön läpi päästyämme alkoi suoalue, jonka varrella oli pieniä lampia. Koko ajan pikku hiljaa nousten, reitti muuttui kivisemmäksi ja kivisemämäksi.

Lounaaksi söimme pastaa ja tomaattikastiketta Trangialla tehtynä. Miten kaikki lämmin ruoka voikin maistua niin taivaalliselta ulkoilmassa? 

Koko huipun alue oli pelkkää kiveä ja lunta. Huipun alue oli myös yllättävän jyrkkä. Pitkän kävelyn jälkeen kivien päällä pomppiminen 45-80 asteisessa kulmassa ylöspäin oli siis se fataalein osuus. Olimme enää muutaman sadan metrin päässä huipun tornista, kun päätimme että nyt riittää. Silloin vaellusta oli takana noin 7 tuntia. Paluumatka taittui hieman yli kolmessa tunnissa. Motivaationa toimi 10 asti auki oleva Burger King, jonne oli ehdottomasti kerettävä. Ja kerkesimmekin! 

Ei näytä, että huippu olisi kaukana

Minun piti jo aikaisemmin kertoa siitä, mitä meillä on matkassa mukana. Mutta ehkä en enää tee siitä erillistä kirjoitusta. Vaan kerron näiden edetessä... 

Erityismaininta vähän aikaa sitten ostamistani Meindlin vaelluskengistä. 5/5. Kyseessä siis Meindl island pro women, jäykkyys B/C. 

Koirien kanssa kulkeminen

Poro-Urho on mulla aina kiinni. Poikkeuksellisesti, jos otan hänestä mallikuvaa tai päästän uimaan, niin irrotan. Meillä on pieni 5m flexi kiinni lantiovyössä. Se on osoittautunut järkevimmäksi vaihtoehdoksi kaikista. Annan Urhon vetää ensimmäiset tunnit (joka on hyvä koska silloin yleensä mennään ylämäkeä) kunnes ei enää jaksa ja voidaan kulkea rauhassa. Urhoon mulla ei ole vieraassa ympäristössä oikeastaan minkäänlaista luottoa. (Vielä!) Tälläkin reitillä todistin kaksi jyrsijän murhaa, vaikka Urho ei pääse minusta viittä metriä kauemmas. "The Norway lemming has a dramatic three- to four-year population cycle, in which the species' population periodically rises to unsustainable levels, leading to high mortality, which causes the population to crash again." I hope Urho didn't  affect this... 

Asia joka meillä Urho 1-veen kanssa on siis kovassa treenissä: herpaantumaton huomio minuun käskettäessä. Luokse Urho tulee ihan nätisti, ELLEI näköpiirissä ole pienintäkään nisäkästä. Eli näiden yhdistäminen häiriössä.

Hertta kulkee lähes aina vapaana vaelluksilla. Eri asia on kuitenkin sitten kansallispuistot. Nyt te, joilla nousi vihan vänkyrät kattoon niin lue tämä, ennen kuin lähdet kommentoimaan mielipiteitäsi. Hertta kärsii eroahdistuksesta. Hertta kulkee 5 metrin säteellä minusta ilman flexiäkin. (täyttää kriteerin: välittömästi kytkettävissä) Jos metrit menevät tämän yli niin Hertta etsii minut samalla sekunnilla. Hertta myös tottelee minua aina, hän sairastaa myös mielensäpahoittamista, mikäli hänelle joutuu korottamaan ääntä. Hän siis mieluummin tottelee kuin tulee "huudetuksi". Voi siis olla olemassa koiria, joihin voi luottaa tilanteessa kuin tilanteessa. Hertta voi seistä pakoon lähtevän jäniksen vieressä ja minun käskystäni Hertta ei lähde. Usko pois vaan!  Koiran voi kouluttaa juuri sellaiseksi kuin haluaa, se on tasan ja ainoastaan kouluttajasta ja hänen jaksamisestaan/panostuksesta kiinni. :) Tietenkin koira voi olla helppo jo valmiiksi. Tämä ei nyt ollut mikään itseni ylistysteksti, vaan oma mielipiteeni ja käsitykseni koirankoulutuksesta.  Huh. Onneksi tämä ei ole Facebook. 

Tänään

Tänään olemme oikeastaan vain istuneet ja toipuneet eilisestä. Karin on meistä rikkinäisin. Illalla ajattelimme kuitenkin kävellä jonkun lyhyemmän reitin. Toivottavasti tällä kertaa oikeasti lyhyen reitin...

V